Pippa Laukka korostaa, että sydänterveyttä voi tukea yksinkertaisilla tavoilla. Hyvinvoivaa arkea siivittää sipaisu Beceliä vaikkapa aamupalan paahtoleivälle.
Pippa Laukan mukaan sydänterveydestä kannattaa huolehtia ajoissa, koska varhain tehdyt pienet valinnat kertaantuvat elämän varrella.
”Sydän- ja verisuonitautien kehitys alkaa usein jo vuosikymmeniä ennen kuin oireita ilmenee. Kun sydänterveydestä huolehditaan ajoissa, voidaan ehkäistä sairauksia ja varmistaa parempi toimintakyky ja elämänlaatu myös myöhemmällä iällä.”
Yhä useampi nuori on alkanut yhdistämään sydänterveyden osaksi kokonaisvaltaista hyvinvointia. Aiheesta on kuitenkin edelleen tärkeää puhua myös nuoremmille ikäryhmille ymmärrettävästi ja käytännönläheisesti.
”Terveystrendien kirjo voi hämmentää, ja tehdä yksinkertaisista asioista turhan monimutkaisia. Tosiasiassa sydänystävällinen elämä on hyvin tavallista ja arkeen helposti istuvaa: pehmeitä rasvoja, kasviksia, liikettä ja lepoa.”
Pieni valinta päivässä vaikuttaa
Pippa muistuttaa myös, että yksikin hyvä valinta päivässä voi tukea sydämen hyvinvointia. Esimerkiksi kovan rasvan vaihtaminen pehmeään tai kolesterolia alentavan tuotteen valitseminen osaksi ruokavaliota auttaa.
Becel sisältää luontaisesti omega-3-rasvahappoja, jotka ovat hyväksi sydämelle.*
”Becelin tuotteet tekevät sydänystävällisestä ruokavaliosta helppoa ja maukasta. Ne sisältävät pehmeitä rasvoja, jotka tukevat sydämen terveyttä. Becelin käyttö on valinta, joka ei vaadi suurta elämäntapamuutosta, mutta tukee terveyttä arjessa.”
Sopii koko perheelle
Beceliä voi käyttää kuten mitä tahansa levitettä, vaikkapa aamupalaleivälle tai puuron voisilmäksi. Se toimii myös ruoanlaitossa, esimerkiksi kasvissosekeitoissa tai höyrytettyjen vihannesten maustamiseen.
Kätevä tapa huolehtia säännöllisestä omega-3-rasvahappojen saamisesta on esimerkiksi päivän aloittaminen Becelillä voidellulla aamuvoileivällä.
”Becelin tuotteet sopivat kaikille, jotka haluavat huolehtia sydämestään, ja erityisesti niille, joilla on kohonnut kolesteroli tai jotka haluavat ennaltaehkäistä sydän- ja verisuonitauteja. Ne sopivat myös kasvissyöjille ja vegaaneille, ja ovatkin hyvä valinta ihan koko perheelle”, Pippa toteaa.
Pipan mukaan onkin fiksua hyödyntää yksinkertainen mahdollisuus vaikuttaa omaan terveyteen.
”Kun huolehdit sydämestäsi, tuet samalla jaksamistasi, aivoterveyttäsi ja mielialaasi. Jokainen leivänpäällinen voi olla sydänteko”, hän summaa.
*Sisältää omega-3 -rasvahappoja, jotka edistävät
normaaleja kolesterolitasoja ja ovat hyväksi sydämelle.
Becel Kevyt sisältää runsaasti omega-3-rasvahappoja!
@Becelsuomi #BecelSuomi #jonkinhyvänalku