Nooralotan keittiö sai Noblessalta modernin mutta lämminhenkisen ilmeen


Juoksija Nooralotta Neziri toivoi uudelta keittiöltä selkeyttä ja pientä ekstraa esimerkiksi aamiaiskaapin muodossa.

 

Nooralotan ja hänen puolisonsa uuden kodin keittiö oli ennen remonttia rakennusvuoden 2010 mallissa. Vaikka keittiön pohjaratkaisu oli heidän makunsa mukainen, kaipasi keittiö selkeyttä, yhtenäistä ilmettä ja lisää säilytystilaa. Yksittäisiltä tuotevalinnoilta haluttiin kätevyyttä ja kestävyyttä.

Näitä toiveita lähdettiin toteuttamaan yhdessä keittiöiden asiantuntijan Noblessan kanssa. 

”Halusimme kaappeihin integroidut kodinkoneet sekä lieden, jossa on kiinteänä osana liesituuletin. Yksi lempparijutuistamme on myös integroitu kahvikone. Ilme on mielestäni harmonisempi ja siistimpi, kun kodinkoneet eivät ole näkyvillä”, Nooralotta aloittaa. 

Lisäksi uutena elementtinä pariskunta sai aamiaiskaapin. 

”Mietin ensin,  onko se turha ja vie tilaa. Nyt se on kuitenkin mielestäni keittiön paras osa ja jatkuvasti käytössä.”

 


Yllättävä väri ja paljon tilaa astioille

Keittiön värin valinta oli Nooralotan mukaan projektin haastavin kohta. Alunperin suunnitelmissa oli vitivalkoinen keittiö, mutta lopulta päädyttiin täysin sen vastakohtaan eli tummanruskeaan keittiöön.

”Väri sopii hienosti talon tyyliin ja antaa lämmintä tunnelmaa. Vastapainoksi kiiltävät vaaleat kivitasot tuovat moderniutta.”

Kaappien ja hyllyjen määrän osalta keittiössä pyrittiin tilan maksimointiin. 

”Rakastan astioita, enkä halua, että kaappitila loppuu kesken jatkossakaan.”

 

Asiantuntijan kanssa valintojen tekeminen helppoa

Nooralotalle oli selvää, että keittiön toteuttajaksi valitaan mahdollisimman laadukas liike, joka toimii kotikaupunki Porissa. Noblessa vaikutti fiksuimmalta vaihtoehdolta. 

”Näin isossa keittiöremontissa ja tällä budjetilla halusimme varmistaa, että saamme keittiön, joka kestää aikaa.” 

Nooralotan kanssa yhteistyössä valintoja pohti keittiösuunnittelija Miia Kankeri Porin Noblessalta. Miian mukaan suunnittelussa haluttiin ennen kaikkea huomioida talon erityinen arkkitehtuuri, joka henkii sekä espanjalaista että pohjoisamerikkalaista tyyliä. 

”Nooralotta oli alunperin miettinyt vaaleaa keittiötä, mutta suunnitteluvaiheessa huomasimme, että tämä kyseinen keittiö istuisi hänen kotiinsa täydellisesti. Tästä tuli vielä upeampi, kuin mitä kuvittelimme”, Miia mainitsee. 

Suunnitteluprosessia Noblessan kanssa Nooralotta kuvailee hyvin yksinkertaiseksi, palvelua ystävälliseksi ja omien toivomusten toteuttamista helpoksi. Pari onkin todella tyytyväinen lopputulokseen, jota Nooralotta kuvailee unelmien keittiöksi.

”Olen yllättynyt, että keittiöön voi rakastua!”