Avènen ensimmäinen ihosolujen uudistamista edistävä anti-age-ihonhoitosarja sisältää täydellisen yhdistelmän vaikuttavia ainesosia.
Ikääntyminen vaikuttaa ihon solutasolla monin tavoin. Ihon nuorekkaana pitävien solujen määrä vähenee, kollageenin ja elastiinin tuotanto hidastuu ja ihoa suojaava lipidikerros ohenee.
”Myös solu-uudistuminen hidastuu ja ihon pintakerros saattaa näyttää epätasaiselta. Muutokset alkavat usein 30–40-vuotiaana. Niistä ei kuitenkaan kannata kantaa huolta, ihon muutokset ovat luonnollisia ja tapahtuvat kaikille”, Pippa toteaa.
Pipan avainsanat ikääntymismuutosten hidastamiseen ovat hyvä uni, stressinhallinta, toimivat ihonhoitorutiinit, UV-suojan käyttö sekä ihon kosteutus ja ravitseminen niin sisäisesti kuin ulkoisesti.
”Ihonhoidolla ja hyvien tuotteiden avulla ihoa voi elvyttää terveeksi ja raikkaaksi. Täydellinen yhdistelmä on säännöllinen kosteutus ja tuotteet, jotka sisältävät esimerkiksi hyaluronihappoa, peptidejä ja antioksidantteja.”
Perinteisesti ihonhoitotuotteet ovat keskittyneet hoitamaan iholla jo näkyviä muutoksia kuten juonteita. Avènen Hyaluron Activ B3 sarja on kuitenkin kehitetty toimimaan jo solutasolla ja stimuloimaan solujen uudistumista. Se sisältää kahta tärkeää aktiivista raaka-ainetta, hyaluronihappoa sekä niasiiniamidia, jotka ehkäisevät ihomuutoksia.
”Avènen Hyaluron Activ B3 sarja on huippu. Sen hyaluronihappo syväkosteuttaa ja tekee ihosta täyteläisemmän ja niasiiniamidi pidentää ihosolujen elinikää. Yhdistelmä kosteutta, elinvoimaa ja tasapainoa on täydellinen”, Pippa kiittää.
Tuotteiden muut raaka-aineet lisäävät tehoa
Avènen Hyaluron Activ B3 sarjan eri tuotteiden koostumukset on suunniteltu tarkkaan ja tuotteet sisältävät pääraaka-aineiden lisäksi muita anti-age-tehoaineita.
Esimerkiksi sarjan Multi-intensive yövoide sisältää A-vitamiinin esiastetta retinaldehydiä sekä ihon hyaluronia suojaavaa haritaki-uutetta. Cell Renewal päivävoiteessa on vahvaa antioksidanttia provitamiini E:tä. Concentrated Plumping seerumissa sen sijaan on panostettu hyaluronihapon määrään.
”Tuotteet on suunniteltu täydentämään toinen toisiaan”, Pippa mainitsee.
Pippa on huomannut vaikutukset omassa ihossaan, jota hän kehuu kirkkaammaksi ja nuorekkaammaksi.
”Olen koukussa näihin tuotteisiin. Seerumi on erittäin kosteuttava, ja sen hyaluronihappo imeytyy ihoon todella nopeasti. Multi-Intensive night cream on ihana yövoide, joka vahvistaa ja uudistaa ihoa levollisen yön aikana ja Aqua-gel geelivoide kevyt, mutta tehokas kosteuttaja päiväksi. Triple Correction silmänympärysvoide kosteuttaa herkän silmänympärysalueen todella hyvin, ja on yksi suosikkituotteistani.”
Pippa muistuttaa myös, että kauneus on paljon muutakin kuin ulkoista.
”Hyvinvoiva iho heijastaa hyvinvoivaa kehoa ja mieltä. Ihonhoito ei ole vain kosmetiikkaa, vaan kokonaisvaltaista itsestä huolehtimista. Rakasta itseäsi ja ihoasi kaikenikäisenä!”
Tutustu tuotteisiin: www.apteekkiplus.fi/collections/avene-hyaluron-activ-b3