Anne Kukkohovi neuvoo, kuinka arvotavarat kannattaa hyödyntää


Kotihotellissa asuva Anne Kukkohovi pohtii nykyään tarkkaan, mitä tavaroita hän haluaa säilyttää. 

”Itse olen varsinainen harakka korujen suhteen, mutta kun on kyse arvotavarasta – josta syystä tai toisesta haluat eroon – voit mahdollisesti saada jopa lainaa arvotavaraa vastaan!”, Anne sanoo.

”Kun muutin ihanaan Kotihotelliin, se sai mut todella pohtimaan sitä, millaisia tavaroita haluan säilyttää edes varastossa. Muuton myötä panostan entistä enemmän laatuun määrän sijaan”, Anne pohtii.

Esimerkiksi rikkinäiset korut on äärettömän helppoa viedä Helsingin Pantille, ja heidän asiantuntijansa arvioivat sopivan korvauksen tavaroillesi.

Korvauksen saa halutessaan myös lainana, joka oli Annelle aivan uutta tietoa. Tavara säilyy heillä turvassa kunnes haluat hakea sen takaisin, tai jos et halua juuri nyt myydä kultavarantojasi.

Arvion tavaran arvosta voi pyytää myös netissä etukäteen, mikä tekee asioinnin todella helpoksi, etkä sitoudu yhtään mihinkään.

”Minulta lähtee pari arvokkaampaa laukkua Panttiin, eli kyse voi olla monenlaisesta arvotavarasta, jolle juuri nyt ei ole käyttöä”, Anne neuvoo.

Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa, Tampereella, Porissa ja Jyväskylässä sijaitsevat Helsingin Pantin toimipisteet palvelevat nopeasti ja joustavasti, kun harkitset koruista tai muista arvoesineistä luopumista

”Mutta pieni varoituksen sana: toimipisteissä on ihania gemmologin tarkistamia koruja myös myynnissä. Yhteen sormukseen jäi katse jumittamaan ja ehkä se keikkuu pian sormessani”, Anne sanoo.

 

Pyydä arvio tavarasi arvosta, tai tutustu myynnissä olevien korujen valikoimaan!

 

Helsingin Pantti - Huoletonta panttilainaa arjen yllätyksiin