Suomen Arvo-Ostot on kotimainen yritys, jonka asiakaslähtöinen palvelu tekee vanhojen arvoesineiden myymisestä helppoa ja ekologista.
Näyttelijä Hannele Laurin kotiin on pitkän uran aikana kertynyt kauniita arvoesineitä. Työuran aikana saatujen korujen lisäksi Hannelen kotoa löytyy myös perintönä saatuja koruja.
“Osan perintökoruista olen jo antanut eteenpäin omille lapsille. Perintökoruista harva osaa sanoa, mistä ne on alunperin hankittu tai minkä arvoisia ne ovat. Niillä on minulle ensisijaisesti tunnearvoa, mutta tietenkin korujen tarina kiinnostaa”, Hannele pohtii.
Suomen Arvo-Ostot on jalometallien, kellojen ja vanhojen rahojen kierrätykseen erikoistunut suomalainen perheyhtiö. Yhtiön omistaja Jyrki Tervo tietää, kuinka suomalaiset suhtautuvat perintökoruihinsa.
“Perintökoruja on jopa heitetty roskiin, kun niiden arvoa ei ole tiedetty”, Jyrki kertoo.
Suomen Arvo-Ostot panostaa asiakastyytyväisyyteen
Suomen Arvo-Ostot -yrityksen kautta omia arvoesineitä on erityisen helppoa kierrättää, sillä heidät voi tilata myös kotikäynnille. Kotikäynti voi olla ostoautossa asiointia mieluisampi vaihtoehto erityisesti, jos arvoesineistä on haikeaa luopua tai niitä on paljon.
“Suomen Arvo-Ostot on ihan loistava taho, jos esimerkiksi tarvitsee rahaa tai haluaa myydä vanhoja koruja”, Hannele kehuu.
Suomen Arvo-Ostot teki kotikäynnin Hannelen luokse, ja Hannele yllättyi itsekin asiantuntijoiden lausunnoista.
“Oli todella mielenkiintoista kuulla omien korujen arvo. Yhtiön edustaja oli äärettömän ammattimainen, ja heillä oli mukanaan kunnon laitteet kaikenlaisen tavaran arviointiin. Sain esimerkiksi kuulla, että yksi sormuksistani onkin tuhansien eurojen arvoinen!”, Hannele kertoo.
Hannelen edesmenneeltä äidiltä saatu hopeinen silmälasikotelo kiinnitti erityisesti Laurin ja Annin huomion Hannelen tavaroihin tutustuessa. Uniikki kotelo on kauniisti koristeltu, ja sen arvokkaassa olemuksessa on aitoa historian havinaa.
“Heidän toiminnastaan paistoi aito arvostus minua ja tavaroitani kohtaan. He ovat aitoja ammattilaisia, joita voin lämpimästi suositella!”, Hannele sanoo.
Suomen Arvo-Ostojen ostoautoja kulkee koko Suomen alueella. Löydä lähin ostoautosi paikallisesta lehdestäsi!