Sandra Kurki löysi yllättävän läheltä inspiroivan matkakohteen, joka sopii jokaiselle


Mieleenpainuvan lomaelämyksen voi löytää yllättävän läheltä. Sandra Kurki jakaa parhaat vinkkinsä Lappeenrannan ja Imatran alueella lomailuun. 

MS-tautia sairastava sosiaalisen median vaikuttaja Sandra Kurki on muuttanut Espoosta Lappeenrantaan kauppatieteiden opintojen vuoksi. 

Vaihtelevan terveydentilansa vuoksi Sandra pohtii tarkkaan, millainen paikka olisi hänelle täydellinen lomakohde. Tänä keväänä hän päätti testata viime aikoina noussutta trendiä, eli lomailua omassa kaupungissa. 

Lappeenrannan ja Imatran alue on hurmannut Sandran tavalla, joka yllätti hänet itsensäkin. Erityisesti Etelä-Karjalan lämmin ilmapiiri ja kaunis luonto ovat tehneet häneen vaikutuksen. 

“Luontoa voi ihailla esimerkiksi Lappeenrannan sataman alueella, Saimaan rannalla. Sataman alueelta löytyy hyvin parkkipaikkoja, ja rannan maasto on todella helppokulkuista”, Sandra kertoo.

Lappeenrannan helmet ovat aidosti saavutettavissa 

Sandra majoittui Original Sokos Hotel Lappeessa, joka sijaitsee ostoskeskus IsoKristiinan yhteydessä. 

“IsoKristiinan alueelta löytyy kompaktisti oikeastaan kaikki tarvittava. Se on oikeastaan Lappeenrannan keskustan sydän”, Sandra kuvailee. 

Sandra käyttää liikkuessaan apuvälineenä rollaattoria. Hän tietää, ettei esteettömyyttä aina muisteta huomioida riittävästi. Original Sokos Hotel Lappeen henkilökunta keräsi Sandralta kiitoksia heidän palvelualttiudestaan. 

“Hotelli sijaitsi vanhassa rakennuksessa, joka ei ollut täysin esteetön. Henkilökunta oli kuitenkin selkeästi perehtynyt esteettömyysasioihin, ja suhtautui minuun tosi ystävällisesti. Esimerkiksi suihkutuoli järjestyi huoneeseeni vaivattomasti. Myös itse huone oli aivan mieletön”, Sandra kehuu. 

Mutkaton illallinen kävelymatkan päästä 

Loman kruunasi illallinen The Kitchen -ravintolassa, joka sijaitsee aivan hotellin lähellä. The Kitchen yhdistää puuhiiligrillin, käsintehdyn ruoan ja laadukkaat raaka-aineet.

“Minua varten oli myös hankittu erikseen täysin alkoholitonta viiniä, koska en voi juoda lainkaan alkoholia”, Sandra sanoo.  

Sandra arvelee, että Lappeenrannan ja Imatran alue olisi monille positiivinen yllätys lomakohteena. 

“En voi riittävästi hehkuttaa Lappeenrannan ja Imatran alueen helppoutta ja saavutettavuutta. Myös kotimaan lomalla voi saada aitoa lomafiilistä, ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulta on tänne tosi lyhyt matka!”, Sandra vinkkaa. 

 

 

goSaimaa Oy:n DigiSaimaa -hanke, A77603, EAKR, rahoitetaan osana Euroopan unionin covid-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia (REACT-EU).