Sointu Borg työharjoitteluun Helppokatsastukselle: ”Olisin voinut tutkia autoja vaikka kuinka pitkään!”


Helppokatsastus panostaa hyvään työntekijäkokemukseen ja pyrkii tekemään töihin pääsemisestä helppoa. Sointu Borg kävi kokeilemassa, millaista työnteko katsastusyrityksessä on ja vaikuttui työyhteisön ihmisläheisestä otteesta. 

 

Sointu Borg sai ainutlaatuisen mahdollisuuden testata aivan uutta alaa Helppokatsastuksella. 

– Työreleet heitettiin päälle ja käteen sain vaikka mitä työkaluja, joita en edes tunnistanut. Sitten pääsin tutkimaan autoja ja kuulemaan, mitä katsastusprosessiin kuuluu, hän kertoo 

Soinnun mielestä työnteosta paistoi ammattimaisuus, valtava tietotaito ja hyvä yhteishenki. 

– Siellä hoidetaan rutinoituneesti todella vaikean näköisiä asioita, minun silmiini ihan ydinfysiikkaa! Duunipaikkana Helppokatsastus vaikutti aikaansaavalta, mutta tunnelmaltaan rennolta ja kivalta. Ihmisistä aistii, että he viihtyvät. 

Suurimman vaikutuksen Sointuun teki kuitenkin se, miten Helppokatsastuksessa ollaan kiinnostuneita työntekijöiden hyvinvoinnista ja jaksamisesta.

 – Asia on minulle sydäntä lähellä. Mielestäni jokaisen yrityksen pitäisi herätä siihen, että henkilöstö on voimavara, heistä huolenpitäminen heijastuu suoraan asiakkaisiin ja yrityksen menestykseen, hän toteaa. 

Helppokatsastus erottuu joustavuudella ja yhdessä tekemisellä

Helppokatsastus onnistuu lunastamaan myös useita muita Soinnulle työntekijäkokemuksen kannalta kriittisiä tekijöitä. 

– Tärkeintä minulle on, että hommat toimivat, sekä yhdessä, että yksilönä. Pitää saada liikkumatilaa tehdä asioita omalla tavalla. Sekin merkitsee, että omaa työpanosta arvostetaan ja tuntee itsensä osaksi suurempaa kokonaisuutta, hän sanoo. 

Sointuakin houkutellut katsastusyritys pyrkii saamaan alalle myös muita huipputyyppejä, sitä helpottamaan on kehitetty Urapolku-ohjelma. Sen avulla yritys kouluttaa itselleen tulevaisuuden ammattilaisia sekä antaa mahdollisuuksia sopimusyrittäjyyteen. Molemmat vaihtoehdot tarjoavat nopeaa etenemistä uralla ja hyviä ansioita. 

Soinnulle Urapolku-ohjelman käytännönläheinen ja mutkaton tapa työhönottoon kuulostaa hyvältä tavalta toimia.

  On hyvä päästä nopeasti vauhtiin. Tämä on kuitenkin ammattitaitoa vaativaa työtä, jota oppii parhaiten tekemällä, hän summaa.

helppokatsastus.fi