Anniina Raittisen vauhdikkaat treenit sujuvat hunajan voimalla


Tanssija ja terveydenhuollon ammattilainen Anniina Raittinen valitsee mielellään hunajan osaksi niin makeita kuin suolaisia kokkailuja. Hunajan luonnollisuus, sokeria vähäisempi energiamäärä ja monipuolisuus tekevät siitä Anniinan keittiön luottotuotteen.

 

Anniinan mielestä hunajasta tekee hyvän vaihtoehdon se, että se on luonnontuote.

– Energiaakin siitä saa vähemmän kuin sokerista, mutta makeutta saman verran. Kohtuullisesti käytettynä se sopiikin siis hyvin osaksi terveellistä ruokavaliota, hän toteaa.

Anniinan keittiössä hunaja löytää tiensä yhtä lailla suolaisiin kuin makeisiin ruokiin. Hunaja onkin yllättävän monipuolinen tuote.

– Itse rakastan hunajaa puurossa tai terveellisten banaanilettujen päällä siirapin sijaan. Herkkuani on myös kreikkalainen jogurtti pähkinöillä ja hunajalla. Hunaja sopii kuitenkin hyvin myös esimerkiksi pastoihin, Anniina kertoo.

Hunajayhtymä Oy:n perinteiset, kotimaiset ja laadukkaat hunajat ovat Anniinan mieleen. Hunajayhtymän omista resepteistä Anniinan suosikiksi nousi Hunajainen porkkanarisotto.

– Se on sellainen sopivan arkinen ruoka, mutta pienellä twistillä. Reseptissä on myös selkeä marssijärjestys, hän naurahtaa.

Honeysty-energiageelit siivittävät pitkiä päiviä

Hunajayhtymän Honeysty-energiageelit sopivat nautittavaksi ennen tai jälkeen treeniä tai sen aikana. Anniinaa ilahduttaa tuotteiden helppokäyttöisyys.

– Pakkaus kulkee vaikka treenihousujen taskussa ja geeli on helppo nauttia kesken treenien.

Anniinalle energiageelit ovat tulleet osaksi esimerkiksi intensiivisiä ja pitkiä tanssivideoiden kuvauspäiviä.

– Energiatasoista huolehtiminen saattaa välillä unohtua. Honeystyn avulla olen oppinut muistamaan, että kovien treenien keskellä tarvitsee lisäenergiaa.

Anniinaa viehättää myös tuotteen luonnonmukaisuus.

– Mieluiten valitsen myös urheilutuotteessa sen luonnollisemman vaihtoehdon. Näiden tuotteiden kanssa huomaan, että ne oikeasti tuovat piristystä pitkään päivään, hän summaa.

Kokeile Honeysty-energiageeliä urheilusuorituksen yhteydessä!

Honeysty-energiageeli on luonnonmukainen, suomalaista hunajaa sisältävä urheilugeeli, joka auttaa pitämään veren glukoosipitoisuuden korkealla, ärsyttämättä vatsaa. Tuotteiden maut tulevat aidoista raaka-aineista, eikä geeleissä ole käytetty säilöntäaineita.

hunaja.fi