Emmysta second hand -vaatteiden etsiminen on nopeaa ja kätevää


Mulla on nykyään tosi positiivinen asenne second hand -vaatteiden ostamiseen. Kertakäyttökulutusta on ihan liikaa ja olen alkanut miettimään sitä, miten itse teen ostoksia.

Käytettyjä vaatteita myyvissä palveluissa on kuitenkin tosi isoja eroja. Pääsin nyt testaamaan Emmyä, eli Suomen suurinta verkkokauppaa second hand -merkkivaatteille.

Oli tosi iloinen yllätys, miten helppoa ja selkeää Emmyä oli käyttää. Tuotteita voi erotella merkin, koon ja värin mukaan, joten itselleen sopivia juttuja löytää nopeasti. Aikaa ei mene siihen, että selaa vääriä tuotteita ja iskee väsymys skrollailuun. Myös todella laaja valikoima merkkituotteita teki vaikutuksen. Ainoa ongelma on se, että kun saa noin halvalla hyväkuntoisia vaatteita, saattaa iskeä vauhtisokeus ja tulee ostettua vähän liikaakin!  

Emmy on myös luotettava, tavaroiden laatu on hyvää ja kuvat selkeitä. Monissa muissa myyntikanavissa ei voi olla varma siitä, vastaako kuvat tuotteita täsmälleen. 

Itselleni tilasin tuolta esimerkiksi lenkkarit, jotka olisivat uutena olleet sikakalliit, mutta löytyivät nyt siisteinä ja vähänkäytettyinä edullisesti. Lisäksi tilasin itselleni laukun. Tyttärelleni Victorialle tilasin talvitakin ja verkkarit. Lapsille ja nuorille nyt trendit on aina tärkeitä ja tuolla heille sopivia merkkivaatteita on liikkeellä todella paljon. Itse asiassa meillä juuri Victoria on saanut mut ajattelemaan, että kaikkea ei tarvitse ostaa uutena. 

Ensimmäinen käyttökokemus usein ratkaisee sen, haluaako palvelua käyttää jatkossa. Emmyn osalta palaan sivustolle varmasti, sekä ostamaan että vaikka myymäänkin. Hyvälaatuinen tavara, yksinkertainen käyttö ja nopeus – ne on mulle ehdottomasti ne ratkaisevat jutut

Koodilla ESKO21 saat 20% alennuksen kaikista tuotteista. Koodi on voimassa 30.10.2021 asti. emmy.fi