Laveran luonnonkosmetiikan eettisyys ilahduttaa


Luonnonkosmetiikka ei ole toistaiseksi ollut minulle perusjuttu, mutta koska eettiset asiat ovat nousseet minulle viime aikoina yhä enemmän pintaan, on kiinnostus siihenkin herännyt. Toki haluan myös, että tuotteet ovat laadukkaita ja tutkin aina brändit ja merkit tarkasti etukäteen. Pääsin nyt testaamaan Laveran tuotteita, ja olen oikein nauttinut niiden käytöstä.

Tanssijana varsinkin deodorantti on aika tärkeä tuote. Sain testiin uusia Lavera Strong -deodorantteja, roll-onina, voidemaisena ja suihkeena. Nämä olivat kyllä erittäin tehokkaita myös aktiivisessa käytössä. Voisi kuvitella, että deodorantissa täytyy olla paljon aineosia, että pito säilyy, mutta nämä toimivat kyllä todella hyvin, vaikka raaka-aineet ovat luonnollisia. 

Laveran palashampoo ja -saippua ovat sen sijaan erityisesti pakkaukseltaan tosi mieluisat. Tuo arkeen sujuvuutta, kun esimerkiksi treenikassissa voi pitää pieniä, käteviä pakkauksia mukana, ison shampoo- tai saippuapullon sijaan. 

Kasvotuotteista olen testaillut Pure Beauty -sarjaa, johon kuuluvat esimerkiksi puhdistusgeeli, kasvovesi ja erilaisia täsmätuotteita. Olen paininut aika paljon erilaisten ihohaasteiden kanssa ja kärsinyt esimerkiksi aknesta. Nyt tilanne ihon kanssa on rauhaisa, mutta haluan tuoda uudet tuotteet kasvojen hoitoon hiljalleen totutellen. Toistaiseksi olen tykännyt näistä!

Olen aika tarkka ihon hoidosta ja haluan huoltaa ihoani. Näiden tuotteiden testaamisesta olen ollut tosi innoissani ja näistä varmasti ajan saatossa sitten huomaan, mitkä ovat ne ihan parhaat tuotteet pysyvään käyttöön omalle iholleni. 

Laveran tuotteissa fiilistelen erityisesti juuri eettistä puolta ja esimerkiksi sitä, että tuotteet ovat vegaanista kosmetiikkaa. 

Ja jos Lavera ei ole tuttu, tässä vielä muutama tärkeä pointti yrityksestä:

  • Laveran missiona on tarjota laadukasta luonnonkosmetiikkaa jokaiselle. 
  • Yritys on ollut ympäristöystävällisen kauneudenhoidon edelläkävijä jo yli 30 vuotta.
  • Lavera on hiilineutraali tuotesarja ja sillä on Petan sertifikaatti eläinkokeettomuudesta. 

Olen saanut mahdollisuuden tarjota Laverasta alekoodin, jotta pääsette muutkin tutustumaan näihin ihanuuksiin. Koodilla KESÄLAVERA saat -15% ostoksistasi. Koodi on voimassa 30.6. asti. 

Lavera uutuudet löydät osoitteesta www.hyvinvoinnin.fi/collections/