Omaan verkostopankkiin sijoittaminen on jokaiselle tänä päivänä hyödyllistä.


Maailma sekä tilanteet muuttuu ja tänä päivänä korostuu tilanteet, missä laajasta verkostosta ja yhteisöistä on hyötyä. Mahdollisuuksia kuulua yhteisöön ja verkostoitua, on paljon erilaisina ammattiryhminä, tapahtumina ja yhdistyksinä. Voit olla inspiroitumassa, oppimassa, verkostoitumassa tai vain jakamassa kokemuksia ja ajatuksia muiden saman henkisten kanssa.

Kun tutustuin Nuorkauppakamarin toimintaan, huomasin, että mun mielikuvat on ehkä vähän 90- luvulle jämähtäneitä. JCI:n toiminnassa olikin paljon yhtäläisyyksiä perustamani LinkedIn After Work Helsinki verkostoitumistapahtumiin, jonka ideana on alun perin ollut saattaa ihmisiä ja bisnesmahdollisuuksia yhteen.

Perustamani tapahtuma on buustannut omaa yrittäjyyspolkua, tuonut asiakkaita, syviä kumppanuussuhteita sekä kehittänyt paljon mun taitoja työelämään, kuten JCI:lläkin monet sanovat. Samaistun toimintaan monestakin syystä, koska Nuorkauppakamarin toimintaan hakeutuu mukaan eri toimialoilta ja eri tilanteissa olevia ihmisiä, joita yhdistää intohimo asioiden eteenpäin viemiseen, yhteiskunnalliseen kehittämiseen ja henkilökohtaiseen kasvuun.

Kun peilaan tätä omiin intohimoihin, kuten aktiivisten verkostojen luominen ja vaikuttavien projektien / tapahtumien toteuttaminen sekä verkoston ammatillinen hyödyntäminen, joudun ehdottomasti myöntämään mielikuvani olleen täysin vääriä! Oletko sinä jo osa toimintaa tai kuullut näistä mahdollisuuksista? Mitä sinusta on parasta verkostoitumisessa ja yhteisöissä?

#jci #jcifinland #suomennuorkauppakamari #nuorkauppakamari #huomisenjohtajuus #maailmanparasharrastus