Pikajuoksija Samuli Samuelsson arvelee, että suuri osa suomalaisista ei tiedä tarvitsevansa silmätippoja 


Pikajuoksija ja optometristi Samuli Samuelsson kertoo, mitä piilolinssien jatkuvasta käytöstä tulisi ainakin ottaa huomioon. 

Pikajuoksija Samuli Samuelsson on koulutukseltaan optometristi, eli lisäkoulutusta saanut optikko. Hän käyttää piilolinssejä päivittäin.

“En koskaan treenaa silmälasit päässä. Piilolinssit helpottaa sekä mun treenejä että elämää yleisesti”, Samuli kertoo. Valtaosa Samulin tuntemista urheilijoista toimii samoin. 

Piilolinssit voivat kuitenkin tuoda kuivasilmäisyyden tunnetta. Ne myös tosiasiassa kuivattavat silmiä väliaikaisesti. 

Silmien kuivuus voi aiheuttaa huomattavaa näöntarkkuuden väliaikaista heikentymistä. Kuivat silmät eivät ole yhtä suojattuja ympäristön stressitekijöiltä kuin hyvin kosteutetut silmät. 

“Siksi käytän Bevita Eye silmätippoja joka päivä”, Samuli sanoo. 

Tarvetta silmätipoille voi olla vaikea tunnistaa

Monet piilolinssin käyttäjät tai kuivasilmäisyydestä kärsivät eivät kuitenkaan käytä silmätippoja tarpeeksi tai ollenkaan. Silmätippoja tulisi käyttää säännöllisesti parhaan tehon saavuttamiseksi. 

”Kuivasilmäisyyttä on monen välillä vaikea tunnistaa. Oireisiin tottuu, eikä niitä aina tiedosta ennen optikon kanssa juttelemista. Todella monelle silmätipat olisivat iso apu yleiseen mukavuuteen ja jopa näöntarkkuuteen” , Samuli kommentoi. 

Toimistotyö ja pakkassää voivat pahentaa oireilua 

”Suosittelisin silmätippoja erityisesti henkilöille, jotka tekevät päätetyötä. Ruutuja tuijotellessa räpyttelemme usein liian vähän ja kyynelneste ei pääse voitelemaan silmää riittävästi”, Samuli sanoo. 

Pakkassäällä kuivasilmäisyyden oireet voivat tuntua voimakkaammilta, vaikka pakkanen ei itsessään aiheuta kuivasilmäisyyttä. 

“Monet valittelevat vetistäviä silmiä erityisesti talviaikaan. Vetistävät silmät ovat usein itse asiassa merkki kuivasilmäisyydestä”, Samuli sanoo.

Joillekin silmätippojen käyttäminen voi tuntua hankalalta. Heille Samuli suosittelee Bevita Eye silmäsuihketta, joka suihkutetaan suljetuille silmäluomille. 

Sekä Bevita Eye silmäsuihke että tavalliset silmätipat sopivat piilolinssien käyttäjille. Itse piilolinssien puhdistamiseen ja säilyttämiseen Samuli suosittelee Bevita Eye piilolinssien hoitonestettä. Kaikki Bevita Eye tuotteet löydät apteekista.