Säilytystilan löytäminen Tinzen vanhassa rakennuksessa sijaitsevasta asunnosta oli hankalaa, ja vaatteiden säilytys valui koko asunnon laajuudelle. Uuden vaatehuoneen rakennuttaminen kerrostaloasuntoon tuntui aluksi hurjalta ratkaisulta.
Twerk-tanssijana tunnetulla Tinzellä valtava määrä tanssivaatteita hänen työnsä vuoksi. Vaatteiden mahduttaminen yli satavuotiaan kerrostaloasunnon alkuperäisiin säilytystiloihin oli liki mahdotonta, joten vaatteita on väistämättä kertynyt pitkin asuntoa.
Liukuovitehtaan ammattilaisten avulla Tinze uskalsi rakennuttaa asuntoonsa uuden vaatehuoneen entisen alkovin paikalle. Alkovista oli ajan saatossa muodostunut sekalaisten tavaroiden säilytyspaikka, jonka yleisilme tuntui nuhjuiselta.
“Vaatehuoneen myötä kaikki ympäri asuntoa olleet tavarat löysi paikkansa, ja itse asuintila tuntuu paljon avarammalta. Tuntuu siltä, että sain lisää tilaa asuntoon vaatehuoneen myötä”, Tinze kiittelee.
Suomessa valmistettuja tuotteita käyttävä Liukuovitehdas valikoitui vaatekaapin rakennuttajaksi, koska heidän käyttämänsä laadukkaat materiaalit ja kauniit pinnat tekivät Tinzeen vaikutuksen.
Ammattilaisten kanssa projekti sujui helposti
Koko projekti kesti noin kahdeksan tuntia kahden päivän aikana. Ensimmäisenä päivänä Liukuovitehtaan ammattilaiset suunnittelivat alkoviin sopivan kokonaisuuden täysin mittatilaustyönä.
“Oli mahtavaa, kun oli ammattilaiset apuna. En olisi itse voinut kuvitellakaan kaikkia niitä vaihtoehtoja, mitä tänne voi toteuttaa”, Tinze kuvailee.
Runko- ja ovielementtien lisäksi Liukuovitehtaan ammattilaiset suunnittelivat ja asentivat vaatehuoneen sisäisen valaistuksen, mikä säästi Tinzeltä ulkopuolisen sähköasentajan etsimisen vaivan.
Helposti sujuneeseen rakennusurakkaan uhkasi tulla mutkia matkaan vanhoista rakenteista löytyneiden rautaelementtien vuoksi. Yllätykset eivät kuitenkaan hidastaneet projektin etenemistä, mitä kiireinen Tinze arvostaa.
“Oon todella tyytyväinen tähän lopputulokseen. Kokonaisuudesta saatiin aivan mun näköinen”, Tinze kehuu.
Tutustu Liukuovitehtaan ratkaisuihin täältä!