Yhtäkään ammattilaista ei palkata pelkän liikuntasetelin houkutteluvoimalla, sanoo Juho Toivola


Bisnespsykologi ja rekrytointikouluttaja Juho Toivola tunnistaa työsuhdepyörien suosion kasvun.

”Oman kuplani tuijottelun perusteella työsuhdepyörien kysyntä lähti nousukiitoon veroedun jälkeen, varsinkin arvokkaampien sähköpyörien kohdalla. Ja onhan se ymmärrettävää, liikunnan ja terveyttä edistävän elämäntyylin tukeminen on järkevää sekä työnantajalle että -tekijälle. Kun uutisissa pelotellaan joka päivä uudella kriisillä, henkilöstön hyvinvointiin ja jaksamiseen panostamisen tärkeys on noussut johtoryhmien agendalle entistä tärkeämpänä. Ainakin toivottavasti”, Toivola sanoo.

Kysynnän myötä työsuhdepyöriä tarjoavia tahoja on noussut markkinoille kuin sieniä sateella.

”Väittäisin silti, että joskus yksinkertaisin vaihtoehto on oikeasti paras. EpassiBIKE-palvelu mahdollistaa työsuhdepyörien hankinnan samalta taholta, jolta voit hankkia ne perinteisemmätkin henkilöstöedut”, Toivola pohtii.

Erotu rekrymarkkinoilla

Epassin kaltaiset työsuhde-etupalvelut on monella alalla jo aika itsestäänselvyys, eikä Toivolan mielestä yhtäkään ammattilaista palkata pelkän liikuntasetelin houkutteluvoimalla. Mutta jos yhtälöön lisätään työsuhde-etujen helppokäyttöisyys, laaja kelpoisuus ympäri maan ja mielekkäät etujen sisällöt, saatat herättää jo kiinnostusta. 

Epassi on kotimainen palvelu, jonka edut ovat käypää valuuttaa yli 37 000 paikassa ympäri maan. Epassin kustannusrakenne on harvinaisen järkevä, sillä laskutus perustuu etujen todelliseen käyttöön.

”Enää ei tarvitse heittää rahaa takkaan, koska Veli-Matti unohti käyttää etunsa ajoissa”, Toivola naurahtaa.

 

Tutustu EpassiBIKE-palveluun täältä.

 

 

Materiaalipankki - Epassin logot, markkinointimateriaalit, tarrat